keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Asioiden paljous. 
Ajan rajallisuus. 
Kiire.
Inspiraation puutos. 
Siinäpä syitä tähän hiljaisuuteen täällä.
Mutta turhaanpa selittelen, päätös tätä touhua aloittaessa oli, että kirjoitan kun kirjoituttaa. Piste. 

Nytkään ei varsinaisesti kirjoituta, mutta päiväkirjaan taitaa tulla liian iso tyhjä ajanjakso, ja sitten myöhemmin liikaa kirjoitettavaa, liian paljon asioita ylöslaitettavaksi, joten niskasta kiinni ja sormet naputtelemaan. 

Kaitalassa on kevät. Pihan vähemmän ihana kurakko alkaa olla kuivunut, pikkuinen voi jo aika vapaasti kontata ympäriinsä ilman hukkumisvaaraa. Ja hänhän konttaa. Mennessään makustelee, että miltä se tuleva kotikontu maistuu. Kivet, oksat, sahanpuru, multa, laudanpalaset, kaikki menee. Ruokavalion laajuus ja vastustuskyky alkavat olla huippuluokkaa!

Minä olen ensi kertaa elämässäni opetellut omppupuiden leikkuuta. Ensin luin, katsoin ja opettelin kirjoista ja netistä. Sitten tartuin saksiin, ja meinasin jäädä koukkuun. Olisi niin kovasti tehnyt mieli leikata parisenkymmentä vuotta hoitamattomana olleet kolme vanhaa hedelmäpuuta kerralla kuntoon. Hillitsin kuitenkin saksikäteni, sillä tuollaisessa leikkausvimmassa piilee vaara; leikkauskierre. Kohtuus siis hyvä muistaa tässäkin asiassa. Leikataan syksyllä taas vähän ja ensi vuonna, ja sitä seuraavana. Eivätköhän ne muutaman vuoden jälkeen taas hyviltä ja satoisilta näytä. 

Kevät on saanut myös siivoushommat maistumaan. Ehei, ei siellä missä asutaan, vaan rakennuksella, Kaitalassa. Katon uusimisen, sekä ala- ja välipohjan purkamisen, myötä talon ympärille ja alle oli päätynyt aika määrä pärettä, vanhan kattohuovan riekaleita, laudanpätkiä ja muuta asiaan kuuluvaa. Ne ovat nyt päätyneet nuotioon, tai osa niistä on. Varjoisimmilla paikoilla läjät ovat vielä jäässä ja odottavat sulamista ja siivousta. Talon alusen haravointi ei ole helpointa, nopeinta ja mukavinta puuhaa, siksi sielläkin vielä riittää tekemistä. 


Yhden lauantain pyhitimme piha-aitan siivoukselle ja entraukselle. Työmaaruokalana toimineen asuntovaunun poismuutto sai aikaan taukotupavajeen. (Kääk. Vaalihössötys on saanut minunkin sanavarastoni sekaisin. Tiedättehän te ne paljonpuhutut kestävyysvajeet ynnämuut.)
Yksi viidestä aittakopista jouti hyvin tähän tarkoitukseen. Tarvittiin "vain vähän" tavaroiden siirtelyä ja järjestelyä, roskien polttoa, kattolautojen kannakkeiden uusimista, lattian purkua, uuden rakennusta, katon paperointia, hirsien imurointia, ja taas tavaroiden kanniskelua, ja hoplaa; pian oli uusi työmaaruokala valmis. Ihan viihtyisähän siitä tuli. Ainakin niin pitkäksi aikaa, että työmiehet kantoivat omat tavaransa ja kurat kengänpohjissa sisään. :D 


Nämä aitat ovat osoittautuneet aivan järjettömän hyviksi ja tarpeellisiksi jo tässä vaiheessa. Tulevaisuudessa saattavat joutua kesäkammareiksi, verstaiksi, tai joksikin muuksi mitä sitten keksimmekään, mutta nyt saavat palvella vielä varastoina. 
Se, että niitä on viisi vierekkäin, on mukavaa monestakin syystä.
1. Pitkä rivi tervattuja aitanovia näyttää hyvälle! Varsinkin sitten joskus kun koko rakennus saa hieman ehostusta.
2. Kaiken varastoitavan voi kantaa samaan suuntaan, valita oven säilytettävän asian mukaan. Yhdessä on rakennuksessa tarvittavat työkalut ja koneet. Toisessa ikkunat, ovet karmeineen numeroituna ja listat. Kolmannessa pihalla tarvittavat työkalut ja jotain muuta. Neljännessä talosta pelastetut huonekalut, astiat ja muut aarteet. Viidennessä se taukotupa. Selkeää, eikös!
3. Remontoitavaa riittää. ;)




Talo on saanut viimeisen päiväkirjamerkinnän jälkeen koko katolleen aluslaudoituksen ja -katteen. Räystäitä vielä hieman fiksaillaan ennen peltimiehen tuloa. Niin, ja sen toisen piipun hatun valukin puuttuu.
Koko talosta on nyt revitty välipohja auki. Kannakkeet on vahvistettu ja yläkerran lattianiskat lyöty paikoilleen. Seuraavaksi tehdään alakerran lattialle sama homma. 



Välillä tökkii. Eikä kaikki mene niinkuin suunnitelmissa. Reippaat ja oma-aloitteiset työmiehemme, joihin olemme olleet todella tyytyväisiä(!), ovat ihmisiä hekin, ja erehtyväisiä siinä missä mekin. M:lla puolestaan on ollut muillakin suunnilla hommaa, ajateltavaa ja kiirettä, työreissua sun muuta, joten työnvalvonta ja -johto on jäänyt joinakin päivinä liian vähälle. Näiden kahden asian summana on meidän vanhaan vinoon hirsitaloon rakennettu luotisuora yläkerran runko. Ja kun suoran yhdistää vinoon, voi tulla ongelmia siinä rajapinnan kohdilla. Ja vähän muuallakin. Ongelmista selvitään kun sovelletaan. Sitähän tämä vanhan kunnostus aina on; soveltamista soveltamisen perään. Tällä kertaa sovelletaan niin, että rakennellaan räystäät uusiksi, etteivät jäisi keskeltä taloa liian lyhyiksi (talo on kärjistetysti banaanin muotoinen). Aiemmin suunnitellun hirsi+tuulensuojalevy+ulkovuorilaudoitus -rakenteen lisäksi ulkoseiniin puhalletaan ohut kerros villaa, jottei joihinkin kohtaan ulkoseiniä jäisi liian suurta ilmarakoa. Tarkkaan asetellut perustuskivet saattavat nyt jäädä rakenteen sisään joiltain osin, mutta jos osaa kivistä siirtää, voi ne saada ulkovuoren kanssa samaan linjaan. 
Mitä tästä kaikesta opimme? 
-Vanhojen talojen työmailla  pitäisi vatupassit ja linjalangat kieltää lailla.


Tältä meillä näytti pääsiäisenä. Ja jos nyt ottaisin kuvan, näyttäisi taas askeleen keväisemmältä. Kesä tulee, sen kuulee mm. lintujen laulusta, joka on Kaitalassa edelliseen ja nykyiseen asuinsijaan verrattuna ihanan äänekästä. Jopa niin, että olen innostuksissani päättänyt ostaa lintukirjan ja alkaa opiskella oman pihapiirin lintujen tunnistusta.

Tsirp, tsirp, hyvää kevättä!