Elokuun ekana viikonloppuna oli Kaitalassa taas tohinaa. Vuodentakaisen iloisen ja ahkeran aherruksen ja edelliskesän osallistujien vaatimusten innostamina päätimme jatkaa hienosti alkanutta perinnettä ja kutsuimme sisaruksiamme ja ystäviämme viikonlopputalkoisiin. Kylläpä vain kannatti, vaikka etukäteen fiilikset vaihtelivat laidasta toiseen. Että kehtaako rasittaa kavereita, ymmärtävätkö, että kutsuun ei ole pakko vastata myöntävästi, osaammeko järjestää mieleisiä ja järkeviä askareita. Ja ehkäpä suurimpana huolenaiheena; tuleeko vesisade pilaamaan iloisksi suunnitellun pihatapahtuman...

Ihailtavan innokkaina ja auttavaisina ystävät ilmoittautuivat, ja  huolista huolimatta aurinko paistoi, eikä vettä satanut kuin hetkittäin, ja hommia riitti, ja meininki oli iloista ja riemukasta. Valtaisan kiitollisina jälleen jäimme ihmettelemään näiden ihanien ystäviemme kätten aikaansaannoksia. 

Perjantai-iltana aloiteltiin ensimmäisten kanssa punamultamaalin keitolla. Edelleenkin mielenkiintoista hommaa tuo, ja myös aika tunnelmallista hämärtyvässä elokuun illassa. 

Ja lauantaina tuolla maalilla maalailtiin ulkovuoren rimoja ja palotikkaita. Aika monta rimaa, ja aika monta maalaria saivat kylkensä punaisiksi. Ja kun seinälle saatiin ikkunanpieliä  pelteineen asennettua, alkoivat rimatkin löytää paikkansa. 

Reippaille mönkkärikuskeillekin riitti töitä, ja varsinkin apukuskeille!
Seuraavan talven polttopuuhuoletkin häipyivät kun pihaan vuokrattiin klapikone ja paikalle saatiin hikisestä työstä nauttivia miehiä ja naisia. Nyt pihansivulla seisoskelee kymmenkunta suurta säkillistä valmista klapia kuivumassa. Niitä poltellessa muistelemme lämpöisessä kodissamme lämmöllä teitä ja tuota päivää! (Ja aina kun pyydätte, lämmitämme teille saunan!)

Menneenä talvena tehdyn laiturin alle pohjamutiin jäänyt vanha laiturikin tuli poimittua ylös. Tämä jos joku olisi jäänyt minulta tekemättä, kukkahattuni nousi ja nousee korkealle, teitte miehen työn!

Kevät ja kesä mentiin laiturilta uimaan alumiinisia rakennustikkaita käyttäen. Kuinka kivaa on nykyään astella puisia, tukevia ja kauniita askelmia pitkin uimaan, ette arvaakkaan!

Sunnuntaina vietettiin biitsikenttämme epävirallisia avajaisia. Saatiin verkko ja rajat paikoilleen, ja kun pelaajiakin oli runsaasti, läiskittiin palloa puolelta toiselle ja ihmeteltiin samalla auringon lämpöä ja kesäpäivän ihanuutta. Illalla vielä saunottiin, ja oltiin Mikon kanssa jälleen kerran järjettömän kiitollisia ja onnellisia sisaruksista, ystävistä ja menneestä viikonlopusta!

KIITOS ystävät, ja tervetuloa taas (muissakin merkeissä)!<3

Talon ikkunanpieliprojekti ei ollutkaan mikään helpponakki. Pelkästään suunnitteluvaiheeseen kului aikaa ja aivosoluja paljon. Koeversioita tehtiin kolme, vasta neljänteen olimme tyytyväisiä. Tai no, minä olisin ollut jo kolmanteen, Mikkoa vielä vaivasi joku yksityiskohta, tai yksityiskohdan puute.

Olemme tässä viime vuosien aikana kierrelleet ja katselleet vanhoja taloja vuorilautoineen siellä ja täällä. Valokuviakin on erilaisista varteenotettavista malleista kertynyt kymmenittäin. Niimpä sitä sitten omia aloittaessa ajatteli, että niistä kun napsii mieleisimmät, ja jos ei suoraan kopioi, niin vaikka sitten yhdistelee kivoja piirteitä siihen omaan malliin, että ei voi olla kovin vaikeata. Oli se sittenkin. Joku oli liian krumeluuri meidän taloon, toinen taas liian simppeli. Joku ei sopisi punamultaisen ulkovuoren pariksi. Ja jos joku piirre oli tositosi kaunis, ei meillä ollut työkaluja moisien muotojen toteutukseen. Sirkkelillä, kuviosahalla ja muilla perustyökaluilla piti selvitä. 

Ja kun koeversioita arvioitiin, oli joku ihan feikin näköinen, yhdessä oli osat eri paria, yhdessä lippa ei sopinut kokonaisuuteen ja kun sille tehtiin tukipalikat, ne olivat rumat tai liian hallitsevat. 

Kun koeversio numero neljä vihdoin hyväksyttiin toteutukseen, alkoi liukuhihnatyöskentely. Kolme yhdeksänruutuista, 12 kuusiruutuista, ja kahdeksan yläikkunaa piti ympäröidä. Ensin sahattiin iso pino oikean mittaisia palasia, viistettiin lipan ja alapuun reunat, leikattiin fasetti yläpuuhun, ja kuviosahalla sahattiin vielä yläpuun reunan kruusailu. 

Sitten otettiin ikkunanpieli kerrallaan tapitukseen, liimaukseen ja lopulta maalaukseen. 

Maaliksi valittiin Ottossonin jo entuudestaan meille tuttu pellavaöljymaali. Sävy on umbranharmaa. Aiemmin talon vuorilaudat olivat huomattavasti yksinkertaisemmat, ja valkoiset. Jotenkin tuntui että talo saisi mukavaa lisäilmettä ikkunanpielien värinvaihdolla ja hieman näyttävämmillä muodoilla. Ja me ainakin pidetään tätä harmaan ja faluninpunaisen yhdistelmää aivan nappivalintana.
Rimoituskin on jo hyvässä vaiheessa. Pian alkaa näyttää jo melko valmiilta (ulkoa päin). Sitten onkin kai hyvä luovuttaa näiden sateiden kanssa rimpuilu, joita on ollutkin uskomattoman paljon ja tiheään, ja syventyä sisähommiin.