Isännänvaihdoksen jälkeen pidimme piiiiitkän loman. Loma tarkoittaa tässä tapauksessa kuukauden mittaista ajanjaksoa, johon ei sisältynyt lainkaan remontteja, rakentamista, puurtamista tahi mitään muitakaan arkisia velvoitteita. 

Syömistä ja nukkumista ei pidä laskea arkisiin velvoitteisiin, koska;

1. Nukkuminen on tätä nykyä juhlaa, vaikkakin välillä vaikeaa, johtuen; 

a)Poikasen vielä liian pienestä mahalaukusta ja kieroutuneesta huumorintajusta (juttutuokiot klo 01-06 välillä ei oo äitistä ok!)

b)Mikon tapauksessa liian pienestä stressinsietokyvystä

c)elämä vain on niin jännittävää, että koska koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, kannattaa aina olla varuillaan päivin ja öin.

2. Syöminen ei ole velvoite, vaan etuoikeus. Sen ensisijainen tehtävä ei ole vain täyttää  vatsa, vaikka jotkut nimeltämainitsemattomat niin väittävätkin. Syöminen, ja varsinkin hyvän ruoan syöminen, on yksi suurimpia iloja ja nautinnonhetkiä elämässä. Kyllä minä hulluksi tulisin, ellen saisi siitä nauttia muutenkin kuin vatsantäyttymysmielessä. 

Loman loppupuolella laskeskelimme, että poikasemme, siinä vaiheessa ikää kokonaiset kolme kuukautta, oli viettänyt siihen astisessa elämässään pisimmän yhtämittaisen jakson purjeveneessä, hurjat 11 vuorokautta. Siis 11 peräkkäistä yötä samassa sängyssä, purjeveneen punkassa. Repaleista elämää meillä, sillä arvelenpa että tilanne on vieläkin sama. 

Loma oli loma, sellainen, mitä kai normaalit ihmiset tapaavat viettää. Että reissaavat paikasta toiseen, ilman kiirettä tai tietoa seuraavasta määränpäästä tai välilaskupaikasta. Ja niin mekin nyt teimme, ensimmäistä kertaa yhteisen historiamme aikana. Ja nautittiinhan me, eikä välitetty vähääkään vinoista horisonteista!

Koska me ollaan me, on lomiimme aina vahvasti kuulunut haaveilu ja sormien syyhy sekä pähkäily siitä, mitä seuraavaksi kodin eteen teemme. Niimpä lomakuukauden päätteeksi vietimme päivän Vaasan  Stundarsissa. Museokylässä, joka on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, niin uskallan kertoa ja suositella. Ulkovuoret, ikkunanpielet, haukkaikkunat, kuistit ja muut talon ulkomuotoasiat mielessä siellä tepastelimme, kaikkea kaunista ja tyylikästä ihastellen, haltioituneita huokauksia ja kaihoisia katseita ympärillemme heitellen. Että kyllä joillakin sitten on elämä onnekasta kun saa jossain niin kauniissa elämäänsä elää ja asustaa. Mutta eiköhän vain ollutkin mukava noiden huokausten päätteeksi muistaa ja aavistaa, että ehkäpä meillä päivänä jonakin on myös tuollainen tilanne taas.

Mattimyöhäisinä menimme tuonnekin niin myöhäiskesällä, että paikat olivat sulki. Saammepa siitä oivallisen syyn tehdä retken uudelleen, sellaiseen aikaan, että talot ja pajat ovat auki ja käsityöläiset askareissaan ympäri kylää.