tiistai 17. maaliskuuta 2015



Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli. Niin se sanoi, kun viimeksi käytiin Kaitalassa. Jäälautat kimmelsivät auringonpaisteessa, linnut lauloivat, hanki (se, mitä jäljellä oli) kantoi. Ihasteltiin kevättä ja käyskenneltiin omilla mailla. Ja vähän naapurinkin. Harmiteltiin, että kamera unohtui taas matkasta. Ja että talon riihi ei ole meidän tontilla, harmillisesti juuri rajan toisella puolella. Pääsee rapistumaan, perustukset ovat jo vähän samanlaisessa kunnossa kun meidän talossa vielä viime kesänä, yksi nurkkakin jo tyhjän päällä. Haaveiltiin. Muunmuassa riihestä (aivan, kuin tekemistä ei oman tontin sisällä jo kylliksi olisi :D). Ja kesästä. Ainavaan kesästä. Ja nautittiin hetkestä!


Kattohomma etenee. Uuden katon runko on tehty, levytyskin jo hyvällä mallilla. Kelit taitavat olla mitä mainioimmat tähän hommaan. Tai mistä minä tiiän. Koskaan en oo kattoja rakennellut. Mutta arvelen, että paremmat ovat nämä kelit kuin lumipyryt, paukkupakkaset tai räntäsateet. 




Yläkerrassa on aika erinäköistä kuin kesällä. Polveen ulottuvat tavararöykkiöt ovat muisto vain, samoin kuin vinttimäinen tunnelma. Katon korotus ja sivuille tulevat ikkunat avartavat  ja valostuttavat tilaa melkoisesti. Kuten myös se kottarainen. 
M on yläkertaihmisiä. Talvitiellä hän haaveili aina yläkerran valmistumisesta. Siitä oli tulossa hänen lempipaikkansa. Kuulemma hienoin ja tunnelmallisin, parhaimmat näkymät kaikenlisäksi, ikkunasta siinsi Pyhäjärvi. Sama on Kaitalassa. M mietti, liekö leikillään vai tosissaan, että jos kuitenkin rakentaisi yläkerran ensimmäisenä, muuttaisi sinne, ja sitten kävisi alakerran kimppuun. Ei malttaisi odottaa talon hienoimman huoneen valmistumista montaa vuotta. :D
Käytäntö kai sanelee tässä tapauksessa sen, että alkuperäisistä suunnitelmista ei livetä. Ja kyllähän elämässä aina kannattaa olla jotain mitä odottaa. :)




Eteisen ja yläkerran välinen lattia on vielä auki. Portaat tulevat nousemaan tämän alemman kuvan vasemmasta laidasta ylöspäin. Valoa kohti.


Eteisessä on tällä hetkellä kaksi oviaukkoa. Vanha ja se uusi. Vanha laitetaan umpeen. Uusi tehtiin, koska kuistin paikka muuttuu jokusen metriä etelän suuntaan. Portaille järjestyi tilaa, pääsevät sitten järkevämmin kulkemaan eteisestä yläkertaan. Ja pikkuvessa mahtuu portaiden alle. 



Viikonlopun mahtikelit saivat meidät pitkästä aikaa innostumaan retkeilystä. Lauantai-illan auringonlaskun valossa luisteltiin saareen, jossa kirkkaan tähtitaivaan alla, kanervikolle levitettyjen retkipatjojen päällä, makuupussien sisässä oli hyvä pienen alkuhämmästelyn jälkeen nukkua. Ja voi sitä aamuista auringonpaistetta! Siinä kelpasi heräillä ja aamupuuroa keitellä. Päivällä kaiken hyvän lisäksi saatiin vielä vieraita retkipaikkaamme, poikasemme kolme serkkulasta vanhempineen. Olo ja ruoka oli hyvää ja mieli korkealla. Mitä kaikkea ihanaa tämä kevät vielä tarjoileekaan!?

12 kommenttia:

  1. Huikeita näkymiä! -kevääseen ,tulevaisuuteen…järvelle, portaikon kohdalta ylös…
    Ja tuo saariretki piene punaposken kanssa!
    Ken uskaltautuu matkalle, sitä tie kantaa ja avaa uusia, uskomattomia mahdollisuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Välillä nuo näkymät ovat vähän vaikeammin nähtävissä, välillä taas paremmin. Johtuu paljolti omista silmistä, tai katsantatavasta, päivästäkin toisinaan. Perintötekijöitäkin käy kyllä kiittäminen siitä, että matkalle on uskaltauduttu silmät ja mieli avoimina. Että kiitos mamma (ja pappa) kotiopetuksesta!
      Sinne kotikouluun alkaa olla vähän jo ikävä. Jospa tuo viikonlopun suunnitelma menis läpi, ja saatais teitä nähdä!

      Poista
  2. Ootte niin huikeita! Elämän asenteestanne olisi paljon opittavana <3
    Tsemppiä projektiinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo..asennettahan tämä kysyy, vaikka esimerkiksi avaimetkäteen -rakentamistyyliin verrattuna. Mutta välillä tulee ajateltua, että ollaanpa me tyhmiä, ei kannattaisi kenenkään ottaa esimerkkiä. Sitten taas toisena päivänä oma elämäntyyli tuntuu äärimmäisen hyvältä. Kiitos sinulle, kuka lienetkin, tsempeistä, niitä vielä tarvitaan moneen hetkeen!

      Poista
  3. Eteneepä teillä hommat vauhdilla! Kahdestaanko olette tuon kaiken saaneet rakennettua :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi emme kahdestaan! Meillä on apuna kaksi työmiestä, jotka naputtelevat taloa parempaan kuntoon viisi päivää viikossa. Se on luksusta (ja luovuttamista) entiseen elämään verrattuna, kun kaikki tehtiin itse, mutta myöskin aivan välttämätön juttu tähän elämäntilanteeseen. Ilman heitä voisimme tehdä viisivuotissuunnitelman, jonka päässä häämöttäisi ehkä muutto ja totaalinen väsymys ja hermoromahdus. :)

      Poista
  4. Tulin ensivierailulle tähän blogiin. Kiva huomata, että teillä on projekti menossa. Voimia siihen ja iloa myöskin! Mukavaa positiivisuutta ja elämäniloa tuntuu olevan matkassa. Onnea! KK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KK. Harmi, että tunnen niin monta tuon puumerkin haltijaa, en osaa yhdistää. Iloa meillä on, ja (yltiö?)positiivisuutta, mutta myös sitä toista puolta välillä. Siis elämää. Kuten aina. Ja kaikilla. Tervetuloa toistekin!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen blogi! Tsemppiä projektiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi! Kehuista ja tsempeistä. Molempia tarvitaan aina välillä, että hommat jatkuvat, sekä rakentaminen että kirjoittaminen. :D

      Poista
  6. Vasta löysin blogiinne ja mielenkiinnolla jään seuraamaan :) Tsemppiä projektiinne ja hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Minna-Liisa! Kivaa (ja hämmentävääkin) kuulla että ihmisiä (muitakin kuin sukulaisia ja kavereita) kiinnostaa projektimme ja tämä blogi. :) (Katsos, se tavanomainen suomalainen vaatimattomuus kalvaa täälläkin).
      Aurinkoa ja lämpimiä tuulia sinullekin! :)

      Poista