keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Eilen oli ilon päivä!
Syitäkin oli monia. Niistä muutama täällä kerrottakoon. 

Olen jo pitkään haaveillut oman pihan raparpereista. Edellisellä tontilla niitä ei ollut, mutta onneksi oli ihanat naapurit, joiden raparperisadosta sai käydä napsimassa varsia piirakkaan tai hilloon. 

Kaitalassakin meitä on lykästänyt naapureiden suhteen, ovat niin mukavia että ihan hämmästyttää ja kummastuttaa, että taasko meillä on näin kivat naapurit, joillakin kun on kuulemma hankaliakin ihmisiä naapurustossaan. Tämä kiva naapuri kehotti eilen minua käymään saunan lähistöllä, vadelmapuskien takana. Menin ja tein aivan mielettömän löydön, siellä monta monituista raparperipuskaa kasvoi ja työnsi maasta kevään ensimmäisiä varsia. Haa! Syksyllä tehdään mehua, kesällä piirakkaa ja paistosta, ja jos hyvin kasvavat, niin nyt keväällä juhlajuomaa.




Kaitalan talo ei ole ollut edustavimmillaan enää muutamaan (kymmeneen) vuoteen. Syynä kai vanhuuden hauraus, mutta ennenkaikkea hoitamattomuus. Monesti omaan silmääni vanha on kauniimpaa kuin uusi, varsinkin näissä taloasioissa, mutta hoitamatta jättäminen tuntuu ja näyttää pahalta. Viimeisen vuoden aikana Kaitalan taloa on nyt sitten hoidettu, suoristettu ja paikattu, vahvistettu ja parannettu. Mutta silti on ollut tunne, että viimeisen vuoden aikana ulkonäkö on mennyt vain huonompaan suuntaan. Ikkunoiden paikalla pressut, lattioissa aukkoja, seinissä myös. Pressuja ja peltejä aukkoja tukkimassa, ettei tulisi tuuli sisälle. Päresilppua ympärillä ja laudanpätkiä siellä täällä, tiilikekojakin muutamassa kohtaa. 
Eilen alkoi vihdoin kehitys parempaan, myös ulkonäöllisesti. Peltiseppä aloitti hommansa, ja aiettä kun se näytti jo hyvältä, vaikka vasta pieni osa oli illalla valmista. Tämä kattoasia taitaa olla ehkä odotetuimpia vaiheita, se kun vaikuttaa niin paljon talon ulkonäköön.



Syksyllä purimme talosta kolme uunia, joiden perustukset olivat romahtaneet ja olivat siksi kaatumis/sortumisvaarassa. Silloin kasasimme tiilet pihan perälle epämääräisiksi keoiksi odottelemaan jatkokäsittelyä. Eilen se alkoi se jatkokäsittely. Laastit pois tiilen pinnasta, ehjät lavalle ja risat vielä toiseen läjään, josta saa sitten myöhemmin vielä säilytettävät erotella. Ja pelkoni osoittautuivat turhiksi, homma ei ollutkaan vastenmielistä ja hermoja raastavaa, vaan mukaansatempaavaa ja rentouttavaa, ainakin auringon paistaessa ja lintujen liverrellessä lähipuissa. Toki hermojenraastovaihekin vielä ehtii  näiden tiilien kanssa tulla, keolla kun korkeutta riittää. Vielä on epäselvää, minne tiilet päätyvät, mutta haaveita on monia, pesutilojen seinien muurailuista kasvihuoneen lattioihin ja pihapolkuihin.  
Tiilien ladonnan lomassa heittäydyin muistoihin muutaman vuoden taa, purjehdusmatkalle Hollannista Suomeen, Bornholmin pienelle ja äärettömän kauniille saarelle, jossa yhden aamupäivän jaloittelimme. Sieltä kai ovat tämänkin talon uunien tulitiilet joskus matkanneet, ainakin mikäli on logoon uskominen. Siellä(kin) kun vielä joskus pääsisi käymään!




Tyytyväinen lapsi rakennuksella jaksaa päivästä toiseen ilahduttaa. Tutkimista ja maisteltavaa riittää, ja kun kasvit ja kukat nousevat maasta, perhoset lentelevät ja naapurin kanat kotkottavat, ei ihmettelyn aiheet ja tekeminen lopu aivan heti. Ja jos maassa möngertäminen alkaa kyllästyttää, niin ainahan voi vähän keinua. 



Vauhdikasta kevätpäivää täältä sinne!

4 kommenttia:

  1. Sama anonyymi täällä taas joka kommentoi kirjoitustahtia. Alunperin eksyin tänne italianpunainen paritupa-blogista ja käyn välillä katselemassa. raparperi on kyllä hyvä kasvi. Netissä on paljon ohjeita. Kattohan näyttää tosi hyvältä. Olen tosiaan jollainlailla minäkin hurahtanut vanhoihin taloihin. Nyt nimim. -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsella saa, aina vaan kun huvittaa. Ja mukava kun uskaltaudut kommentoimaankin! Vanhoissa taloissa on paljon hurahtamismatskua, ihan hulluuteen asti. (kuten jotkut tätä harrastusta nimittävät) :)

      Poista
  2. Voi. Tiilille tulee kyllä käyttöä. Muistan kun tyttöjeni kanssa aina töiden jälkeen pöräytin Hiluxilla (ei pöskää enää silloin) teollisiusalueen reunaan vasaran ja taltan kanssa naputtelemaan tiiliä irti seinästä. Tiilissä lukee sonos. Sonkajärven osuuskauppa kertoi eräs pappi joka luki tiilenpäitä vessassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tämäkin oli ilonpäivä, koska löysin pöskänpöräyttelijän viestin sivuiltani. Kiitos ja kumarrus! :)
      Tiilille on varmasti käyttöä, mutta ei ehkä vielä tänäkesänä. Mutta se ei haittaa, ideoita keräillään ja haudutellaan kesien ja talvien yli, ja kun sattuu oikein mehukas kohdalle niin sitten vasta toteutetaan eikun toteutellaan!
      Se on muuten aika hauskaa se, että tekin, ihan tolokun ihmiset, kunnolliset kansalaiset ja esimerkilliset eläjät, pääsette harva se päivä tiilenpäitä lukemaan. Ja ajankin saa määrittää itse. Ja senkin muistan, että niitä tiilenpäitä kelpaa lueskella, sen verran hieno on seinä.
      Terkut sinne!

      Poista