torstai 25. tammikuuta 2018





Jos taloon on tullut tällainen tyrmäävän suloinen prinsessa, on lie ymmärrettävää, että bloginkirjoittelulle ei riitä liiemmin ajatuksia. Tyllerö on kääntänyt talon sekaisin ihanalla, mutta varsin omistavalla ja ajoittain valvottavalla olemuksellaan. Tyllerön lisäksi olen hoidellut poikasiani ja työtäni, kotiakin välillä. Kymmeniä kertoja olen ollut aikeissa luovuttaa aika monen asian, ja varsinkin tämä blogikirjoittelun suhteen, mutta toivotaan, että tämäkin homma tästä vielä virkoaisi. 

Ennen tytön tuloa pyrittiin saamaan sisällä remppaa aimo harppaus eteenpäin. Ja saatiinkin, osin omin voimin, mutta suuri apu oli eräästä ystävästä, joka hermojaan kovinkaan näkyvästi menettämättä ahkeroi näiden vinojen seinien, kummallisten kulmien, vänkyröitten ikkunanpielien ynnä muiden vanhan talon remontointiin liittyvien erikoisuuksien parissa. 

Tyllerö ei oikeasti ole enää noin pieni kuin kuvassa, vaan jo kahdeksan kuukautta! Mutta kun hän vielä oli pieni ja pippurinen ja kaikki päivät vain äitinsä sylissä, oli talossa aikamoinen hullunmylly. Haksahduttiin numittäin ajattelemaan, että ristiäiset voisivat olla sellainen kiva etappi, että jos siihen mennessä taas vähän rypistäisi tahtia. 
Niin tehtiin, osin omin voimin, mutta suuri apu oli eräästä ihanasta tädistä ja siskosta, joka hermojaan kovinkaan näkyvästi menettämättä ahkeroi pienten poikasten, pikkuriikkisen tyttösen (jos tyttönen suostui), kodinhoidon ja ruoanlaiton, hyvänmielen ylläpitämisen, maalaamisen ym kaiken tärkeän, mitä ikinä piian tehtäviin kuuluukin, saralla. 

Ja paljon saatiinkin aikaan, kun periksi ei annettu. Uskokoon ken haluaa, mutta vielä tuntia ennen kastepapin tuloa heilui M pensselin kanssa yhden nurkan parissa. Aivan pöllöä sanon minä, mutta tulipahan tehtyä. (Ja maali oli sellaista hetkessä kuivuvaa sorttia, ei saanut (kai) kukaan vieraista maalitahroja vaatteisiinsa.) Sellaista tämä meidän elämä on. Aika pöllöä aina joskus. 

Nyt joulun ja vuodenvaihteen jälkeen on ollut taas rauhallista remonttien suhteen. Jopa niin, että taas alkaa kovasti syyhyttämään tulevat projektit. Kaikenkaikkiaan Yksi kokonainen ja kaksi kolmasosaa (oisko suunnilleen 1,75 näin numeerisesti) alakerran huoneistamme ovat enää remontin alla. Meidän vanhempien tuleva makuuhuone odottaa seinien liisteröintiä ja paperointia, katon panelointia ja lattian maalausta, ja listoja. Sitten on pari huonetta vailla listoja ja yksi kappale wc:itä odottaa vielä kaapistoa altaineen. 

Eli kyllä se kevään ja kesän rypistely oikeasti tuotti tulosta. Sen huomasi siitäkin kun katsoi tuon edellisen tekstin kuvia. Siitä on iäisyys kun meillä on näyttänyt sellaiselta. Täysin keskeneräiseltä ja nykytilanteeseen verrattuna öö, ankeahkolta. 

Mutta aloitetaanpa tämä tilannepäivitys meidän tammikuisen talviselta pihalta, talon seinien ulkopuolelta.





Talo sai viime kesänä edustalleen kuistin. Voin kertoa että ei ole kaduttanut tuo muutos! Tuollainen kapistus lisää valtavasti mukavuutta, sekä kesällä että talvella, ja varsinkin syksyllä! 
Koska jokainen kurapisara ei enää kantaudu suoraan eteisen lattialle, vaan jää kuistille. Koska syksyn tai kevään kurakeleillä (ja niitähän riittää) ei tarvitse valuttaa niitä kuraisia kumppareita ja rapaisia haalareita eteisen vaaleahkolle lattialle. Koska pikkuiset voi nukuttaa rattaisiin ulos myös sadesäällä ilman sadesuojavirityksiä. Koska kesäiseltä auringonpaahteelta (ja niitähän ei riitä), pääsee suojaan kuistin katon alle. Koska lättykestit tai iltateet voi kattaa tasaiselle alustalle ja suojaan kesäsateilta (joita myös riittää).  Ja koska se kuisti vain sopii siihen niin mainiosti!

Kuisti rakennettiin sellainen taka-ajatus mielessä, että jos joskus tulevina vuosikymmeninä tai -satoina joku haluaa tehdä kuistista lämpimän, on siihen helpohkosti mahdollista rakentaa vähän lisää runkorakennetta ja pistää ikkunaa ikkunan viereen, villaa kattoon, lattiaan, seiniin, ja pelakuita ikkunoille. 
Sitä ennen vielä kiistellään siitä, että  tarvitseeko kuisti kaiteita vai ei. Äänet ovat toistaiseksi 1-1. Saisinkohan täältä lisä-ääniä omalle kannalleni, eli keiteille?




Yksi kuva piti laittaa tuolta kesältäkin, koska siinä näkyy kuisti hieman lähempää. Ja meidän apinat, jotka tuntuvat viihtyvän paremmin yläilmoissa kuin maan kamaralla. 


Huomaatteko taustalla tuon pöydän, joka näyttää liukumäeltä. Siinä yksi todiste siitä, miksi ihminen pääsisi helpommalla, jos rakentaisi kaiken valmiiksi ennen muuttoa. Voisi olla varma, että jos talossa on pöytä ja siinä jalat, olisi pöytä pöytä, eikä yksijalkainen kalteva taso, koska joku on sattunut tarvitsemaan jalan virkaa toimittanutta  rakennusporrasta. Tai sitten kannattaisi pöydällä olla oikeat jalat, eikä rakennusportaat. ;)
Mutta sehän on selvää, että helpolla pääseminen olisi aivan liian tylsää ja yksitoikkoista!

Viime kesän kaikista sateista ja kylmyydestä huolimatta nautittiin siitä, että oltiin edeltävänä (sekin kovin sateinen ja kylmä) kesänä jaksettu uurastaa pihojen parissa, vaikka talo sisältä oli aivan täysin kesken. Nurmikolla telmiminen ja vihreys (nurmikon leikkuuta unohtamatta) olivat tervetullutta hupia kaikkien aiempien kuralöllövuosien jälkeen. 





Ei sitä golfkentän täydellisen tasaiseen viheriöön voi verrata, mutta aivan kohtuullisen kelpo nurmikenttä. Sinnetänne täytyy tulevana kesänä lisäillä multaa, pensaita, kasvimaata ym., mutta pitää muistaa, että tämän puutarhan hoito on vasta alkumetreillä, ja varoa, että en aivan täysin hurahda lajiin, tunnistan vaaran. 
Tuollainen näkymä on yläkerran tulevalta parvekkeelta yhteen suuntaan. Ja valitettavasti vain kesällä, onhan tuo vihreys näin talvipäivän hämäryydessä uskomattoman näköistä. 

Kesää odotellessa, näkemiin!