sunnuntai 2. huhtikuuta 2017





Kevättä!
Aurinkoa, vesisadetta, ankaraa tuulta, lumien sulamista ja puroja siellä täällä. Aivan ihanaa!

Auringon säteitä jo aamutuimaan, ja ikkunoiden läpinäkymättömyyttä! Ei niin ihanaa tuo jälkimmäinen, oliskos jossain vapaaehtoisia ikkunanpesijöitä?

Uusia töitä, uutta yrittämistä ja kiirettä. Sen myötä hiljaista blogielämää. Opettelua siihen että työpäivän jälkeen ei riitä energiaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, vaan ehkä vain niihin pakollisiin arjen asioihin (jos niihinkään). Ja jos sitä ei ole vielä oppinut, tuntuu arki kiireeltä ja suorittamiselta. Mutta pikkuhiljaa se menee kaaliin sekin, toivottavasti. 

Remppaa, rempan keskellä asumista ja siihen kyllästymistä, toisena päivänä sitten suurta nautintoa ja kiitollisuutta siitä että homma etenee. (Suuri kiitos timpurin, ja lauantaipäivien!)





Isoa iloa ja helpotusta siitä että osa asioista alkaa löytää omat paikkansa. Aivan kaikki ei ole enää aivan täysin keskeneräistä tai väliaikaista. Pesukone on siellä missä kuuluu, vaatteet löytyvät omista kaapeista, ruoka-aineita ei tarvitse metsästää epämääräisten laatikkoviritelmien ja kasaantumien kätköistä, hampaiden pesu voi tapahtua kodinhoitohuoneessa, ja suihkukin toimii! Mitä siitä, vaikka katossa ei olisikaan vielä paneelia, tai lattiaa ei olisi maalattu. Kyllä ne joskus vielä sinne ilmestyvät!





Pakko tässä yhteydessä hehkuttaa sitä tunnetta, mikä tällaisen projektin keskellä on ihana ja aika monesti koettu. Että jostakin nykypäivän perusasiasta ja itsestäänselvyydestä muodostuu huomaamatta ylellisyysasia. Esimerkiksi tuo omassa suihkussa käyminen kolmen suihkuttoman vuoden jälkeen on melkoinen ylellisyystoimenpide. Vaikka erittäin mallikkaasti pärjäsimme ilman sitäkin, onhan meillä pihasauna. Ja jos täytyisi valita pihasaunan ja suihkun välillä, niin aivan varmasti valitsisin edelleenkin sen saunan! Niin rentouttavia juhlahetkiä se on pitkin talvea taas tarjonnut avantoineen! 





Hoitopaikkarumbaa, totuttelua rytmikkääseen arkeen. Uuden  ja ihmeellisen odottelua, malttamattomuuttakin. 

Uunin muurauksen ja uusien uunien ihastelua ja pientä alkulämmittelyä. Rapattujen pintojen maalaamista ajatuksentasolla,  että maalatakko vaiko eikö. (Uunikuvia näette joskus myöhemmin)

Värisävyjen kanssa painiskelua. Hikistä hommaa se, kun koskaan melkein ei oikein tiedä osuuko oikeaan vai aivan väärään. 

Paneelia, lautaa ja listaa. Höyläystä, maalausta, panelointia. Lastenhuoneen makulatuuripaperointia, tapettivalintojen vaikeutta ja mahdottomuutta. 





Pihahommien ihanuutta puiden kaadon muodossa, auringonsäteiden lämmittävyyttä ja syksyllä kylvetyn nurmikon kasvun ja sipulikukkien nousun odottelua. 

Vanhimman ja pelastettavissa olemattoman saunan purkua. Tilaa uusille saunasuunnitelmille ja -haaveille. 






Sellaista kevättä täällä. Entä siellä?

tiistai 10. tammikuuta 2017

Hyvää tätä vuotta armaat lukijat! 
Täällä on taas alitettu rimaa bloggaamisen saralla. Oishan sitä taas tapahtunut yhtä ja toista raksarintamallakin, mutta kun en vaan saa aikaiseksi. 
Mutta itsesyytökset sikseen ja mustaa valkoiselle nyt kun kerrankin pääsen asian äärelle. Kerrottakoon jotakin jostakin, jollakin tavalla. 

Viimeisen jälkeen meille on saatu ulko-ovi paikoilleen. Ja voi veljet miten se onkin kaunis. Vielä kymmenen kertaa kauniimpi kuin siinä eteisen lattialla maatessaan. Väri, ulkopuolen okrankeltainen, tuntui etukäteen pieneltä riskiltä. Mutta toisaalta, onhan sitä iät ja ajat laitettu okrankeltaista ja punaista vierekkäin. Ja aina ovat passanneet, siksi luottamus vei voiton jänistykseltä, ja keltainen ovi napsahti paikoilleen aivan loistavasti. Sisäpuolen väriksi valitsimme saman harmaan, jota tuli ikkunanpielilautoihin. 

Samaisena joulukuisena pakkaspäivänä  sahailtiin oven viereen reikä ja paleltiin, ja tukirakenteluiden jälkeen reikä tukittiin uudella ikkunalla. Totta puhuen M teki kaiken tämän, samalla kun minä pyrin pitämään itseni ja lapseni lämpimänä, ja poissa isin jaloista ja puruista pyörimästä.

Tällä toimenpiteellä eteisessä vaeltavalle kansalle saatiin merkittävästi lisävaloa ja avaruuden tuntua. Aiemmin eteinen oli suuri ja pimeä luola, jonka nurkista ei tahtonut kenkiään löytää. Ikkuna korjasi kyllä tuon asian. Nykyään kenkien hukkumisesta ei voi syyttää kuin huonoa valaistusta ja omaa itseään jos eivät ole kengät löytäneet niille tarkoitettua paikkaa. Vielä vuorilaudat ikkunaan ja oveen, niin jopas näyttää taas valmiimmalta. 


Joulu oli aikamoinen koettelemus näillä nurkilla. Koko alusviikko meni minulla ja pienemmällä pojalla sängyssä maaten, kuumeessa ja säryissä kärvistellen. M yhtyi ilonpitoon vähän myöhemmin, mutta aivan yhtä suurella hartaudella. Ne kuuluisat jouluvalmistelut saivat taas jäädä, siivoiluista puhumattakaan! Mutta lahjapuoli oli tällä kertaa hyvinkin suureellista. Lahja saapui aatonaatonaattona, ja kolmen puuseppätontun voimin  löysi paikkansa meidän keittiöstä. Se oli lahja, joka on ihastuttanut ja tuonut äärettömän hyvää oloa jokaisena päivänä sen jälkeen. Hermojakin on säästynyt pitkästi, ja keittiössä hääräily on ainakin kaksinkerroin mutkattomampaa ja kivempaa kuin ennen. 



Ennen meidän väliaikaisessa, edelliseksi jouluksi juuri muuton huiskeessa rakennetussa keittiössä näytti tältä. Ihanhan tuokin on tunnelmallisen näköinen, tosin ei kovin toimiva. Verhojen takana oli hylly, jossa laatikot, jotka pursuilivat tavaraa, ja järjestys oli aivan kamala. Tiskipöytähässäkkää on kaikkein vähiten ikävä. 




Tältä näytti ennen laatikoiden ja kaappien tuloa. M oli rakentanut laatikostojen rungot, ja maalasi ne juuri ennen loppujen osien tuloa. Vasemmalla näkyy pikkuhuone, jonne kuumeen houreissa heiteltiin tavarat ilman minkäänlaista logiikkaa. (Ja sen kyllä huomasi siinä vaiheessa kun tavarat piti purkaa omille uusille paikoilleen.)


Sitten tulivat puusepät taidonnäytteineen, asensivat palaset paikoilleen ja jättivät meidät ihmettelemään sitä kauneutta. (Ja sotkuisuuden kauheutta.) ;)



Jouluaattoaamuna eivät olleet tunnelmat kovinkaan katossa. Syynä vielä kuumetokkurainen olo ja samasta syystä siivoamaton talo. Hetken tuntui siltä että joulu ei löytänyt meidän kotia tänä vuonna. Sitten jostakin saatiin sen verran voimanpuuskaa että joululaulujen soidessa saatiin siivottua ja kynttilöitä sytytettyä ja puuro keitettyä. Kuusikin löytyi saunan takaa, ja Iivar sen innoissaan sisään kantoi. Lopulta ei jouluntuloa voinut estää. Vähän erilainenhan se tällä kerralla oli, mutta tulipahan ainakin oltua rauhassa, varsinkin kun minä olin kolme päivää täysin puhumatta äänenmenetyksen takia. 



Tämä keittiö oli se meidän perheen joululahja. Sitä onkin nyt ihasteltu ja sen toimivuudesta nautittu, ja samalla vähän jatkopuuhailuja suunniteltu. Seinät ja katto saanevat paneelia tässä lähitulevaisuudessa. Syksyllä kaadetut puut ovat lautoina ja paneeleina läheisellä sahalla kuivurissa kuivumassa. Niistä teemme pintamateriaalia tähän ja muihinkin huoneisiin. 

Kuusi pääsi samaan paikkaan kuin viime jouluna, nyt sen ympärillä oli yksi lisäkäsipari irrottelemassa koristuksia ja  silmäpari ihmettelemässä valoja. Isompi oli ylpeä kuusenhakuhommastaan, ja kertoi siitä joulunjälkeisvieraille innokkaasti. 
Kyllä joulu on silti aina joulu!