tiistai 29. joulukuuta 2015



Ihmeitä voi tapahtua. 
Ensimmäinen Joulu omassa kodissa on ihmeistä viimeisin. 
Tunnelmaa, lämpöä, kynttilöitä, kiitollisuutta, hämmästystä ja lepoa oli Joulu tulvillaan. Oman katon alla.

Jouluvalmistelut jäivät tänä vuonna tekemättä. Unohtuivat viimeisen rypistyksen alle. Tai, ehkä kuuluisi sanoa, että jouluvalmistelut olivat tänä vuonna erilaisia kuin aiempina vuosina. Laatikot taikoi lähiruokaringin täti, limput saatiin samaisesta paikasta, herkkuja kantoi rakas serkkuni kädet väärällään, jouluvieraamme samoin. Kaupasta ehdittiin loput aatonaaton iltana ja aattoaamuna. Meidän valmisteluihin kuului salin lattian ja seinien maalailut, listojen maalaus ja paikalleenlaitto, väliaikaiskeittiön (nro.5?) rakentelu, väliaikaisen "spa-osaston" kyhääminen, talon siivous, muutto, astioiden ja huonekalujen kaivelu varastosta ja pikasisustus. Sitten olikin jo joulurauha julistettu. Rauha saapui, odotettuna ja tarpeellisena. 

Niin, me sitten yhtäkkiä muutettiin. Joulukuun kahdentenakymmenentenätoisena päivänä vuonna 2015. Vieläkään sitä ei meinaa ihan todeksi uskoa. Hyvältä tuntuu olla oman katon alla, olo on taas kotoinen, vajaan parin vuoden tauon jälkeen.

Valmista tilaa talossamme on vasta yhden huoneen verran. Onneksi huone on talon suurin, toimii makuuhuoneena ja olohuoneena, ja pari seuraavaa ovat aivan käyttökelpoisia ruokailuun ja ruoan valmistukseen. Remppa-alue on rajattu ovilla ja papereilla, pysyy pölyt pois jaloista, saa valita elääkö valmista vai keskeneräistä elämää, fiiliksen mukaan. Kun salin ovet sulkee, ei mikään muistuta pariovien toisella puolella odottavasta keskeneräisyydestä, paitsi ovenpielilistojen puuttuminen. Niiden laittoon loppui joulunalusaika kesken, onneksi elämää on vielä tämän joulun jälkeenkin!


Hidastumista remontissa varmasti tapahtuu nyt kun täällä asustellaan, mutta ei se haittaa! Joka päivä säästämme noin tunnin autoajeluaikaa, ja stressi liikkumisesta, säätämisestä ja kahdessa paikassa asumisesta poistui kokonaan. Ja sen väliaikaisuuden olotilan tipahtaminen harteilta on ollut mahtavaa! Ja ollaanhan me nautittu tästä kauneudesta ja tunnelmasta.

Aikaa on riittänyt lukemiselle, teehetkille, ulkoilulle ja saunomiselle. Uuneissa ollaan pidetty tulta, se tuo tunnelmaa ja lämpöä näihin pakkaspäiviin.




Meidän perheen joululahja oli tänä vuonna musta, suuri, kaunis ja suloääninen. Sitä ollaan pimputeltu vuorotellen, laulettu sen säestyksellä ja sitten vain ihasteltu sen upeutta. Se saapui taloon viikkoa ennen joulua, mutta on kuin olisi aina täällä ollut. Sen ääressä unohtuu tekemättömät työt ja keskeneräisyys. Hyvä on sellaisen olla olemassa tällaisessa ikuisuusprojektissa. 

Pakkasen pauketta ja leppoisia välipäiviä kaikille! Sauna odottaa...

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pikakirjoitusta ja kännykkäkuvia viime- ja tämänviikon tapahtumista; 
Salin katto on paikoillaan ja valmis, kattolistoja lukuunottamatta. Tyytyväisiä ollaan. Ei, vaan tyytyväisempiä ei voitais olla. Katosta tuli juurikin sellainen josta oltiin haaveiltu, sopivasti käsin tehdyn näköinen. Konetaotut naulat viimeistelevät näkymän, ovat kuin piste iin päälle. 



Katonteon jälkeen ollaan askarreltu smyygien, rintapaneelien peitelistojen, lattianhionnan ja kittailun parissa. Maalarille on taas ollut töitä, ja riittää jatkossakin. Sen totesin eilen illalla kun salin lattiaa pitkin kyykin pensseli kädessä ja  hiersin voimakkain ottein pohjamaalia reilun 40neliön alalle. Onneksi koko alakertaa ei tarvitse maalata kerralla! Kolmen maalikerroksen jälkeen saattaa taas ranteessa tuntua, mutta toivottavasti myös silmää hivellä. 

Senkin totesin, että värivalinnat ovat vaikeita. Kartasta valittu väri ei sitten näytäkään samalta maalattuna. Tavallaan tiesin sen, mutta silti yllätyin. Nyt mietitään, kuinka saadaan sinisenharmaat paneelit enemmän harmaiksi. Vinkkejä? Allaoleva kuva hämää ja näyttää värin jopa aivan hyvänä, paikanpäällä tulee kaipuu merille ja myrskyihin. Lattian maalauksen jälkeinen kuva on vielä ottamatta, sen verran hämärähommiksi meni. 


Tiukan valintaprosessin päätteeksi päädyimme maalaamaan seinäpaneelit ja lattiat Ottossonin pellavaöljymaalilla. Seinille on maalattu tummanharmaan ja sinkkivalkoisen sekoitusta, lattiaan keskiharmaan ja sinkkivalkoisen sekoitusta. Ei pitäisi olla tämä niin kiiltävä vaihtoehto kuin esim lakkaöljymaali. Vielä jännitämme lopputulosta, kaksi kerrosta kun on molempiin maalia vielä sutimatta. 

Ensi kerralla enemmän!

torstai 26. marraskuuta 2015

'

Kaitalassa kahlataan lastujen ja purujen seassa. Välillä siivotaan, tunnetaan olo hetken verran innokkaaksi, että eiköhän tänne voisi jo muuttaa, ja sitten taas sitä möyhöä kertyy jostakin. :) Sotku pitää jalat tiukasti maassa ja mielen malttavaisena. 

Lastut ja möyhöt ja muut ovat olleet peräisin erilaisista lauta-asioista. Kattopaneeleiden työstö tuotti läjäpäin herkullista sytykemateriaalia, joka kerättiin osittain talteen. Meillä oli varastossa viime kesänä kenttäsahalla sahattua mäntylautaa. Siitä haaveilimme saavamme samantyylistä kattopaneelia, jota olimme kesällä Stundarsin museossa ihastelleet. 

kuva Stundarsista
Mieheni kun on kova toteuttamaan haaveita, otti hän oikeanlaiseksi teroitetun käsihöylän käteen ja alkoi höyläämään. Siihen sen piti jäädä, kun ei ollut jyrsimeen reunan helmen tekemiseen tarkoitettua terää, terän tilaaminen tai teettäminen tuntui vähän ylimääräisen työläältä ja hintavalta hommalta. No, lähimmästä rautakaupasta v-uraa tekevä terä jyrsimeen, ura laudan reunaan ja reunan pyöristykset vielä käsihöylällä. Siinä oli helmi paneelin reunassa. Helppoa kun sen osaa, tai paremminkin viitsii. 




Kun paneeleita oli aimo pino valmiina, hain minä Sateenkaariväriltä öljytemperamaalia. Ensimmäisen kerroksen maalasin sävyttämättömällä maalilla, mutta koska jälki oli niin puhtaan valkoista, sekoitin toiseen kerrokseen keltaokraa. Ihanan helppoa maalia oli tämä maalata! 




Tällä erää tehtiin vain saliin tulevat kattopaneelit. Täytyi siirtyä salin seinien pariin, ja takaisin lattialankkuista tuttuun maailmaan. Salin seiniin meillä tulee ikkunoiden alareunaan ulottuva vaakapaneeli. Materiaalina on sama kuin lattiassa, leveä lankku, kolme päällekkäin. 

Vaikeaa oli miettiä mitä salin seinille halutaan. Tässä vaiheessa jätämme hirsiseinän näkyviin, mutta jotenkin se tuntui liian arkiselta. Ja koska tila on niin suuri, ajattelimme, että pelkät tasaiset seinätkään eivät tähän huoneeseen sovi. M oli puhunut haluavansa peilipaneelit, minä taas en niin kruusaillusta innostunut. Kai tämä oli joku välimallin kompromissi. Mutta   tämä kompromissi vaikuttaa oikein lupaavalta. 



Tällä rakennustyömaalla on ollut aika monta erilaista kettiöviritelmää. Tässä viimeisin, joka on tosin jo syrjäytetty ihka oikealla jääkaapilla. Mutta ihan hyvin toimi tämäkin. Ei vain saa olla kovin vaativaa emäntää paikalla. 




Leppoisaa loppuviikkoa!


lauantai 21. marraskuuta 2015




Talvi tuli, ihan yllättäin. Mutta ei haittaa! Kaikkialla on niin kaunista ja tunnelmallista! Pihapiirin pöyhityt multa-ja savipihat peittyivät, samoin "puutarha", kaikkine keskeneräisyyksineen ja risukoineen. Valoakin tuo lumi kummasti toi tullessaan. Ja iloa, ihan isollekin ihmiselle!
Sisälläkin on jotenkin kauniimpaa, ehkä johtuu juuri siitä, että ulos katsoessa silmiin osuu lumen kuorruttamat puut ja maat. Ja lämpö sisällä tuntuu entistäkin ihanammalta.



Me ollaan saatu jokaikiseen huoneeseen lattiat paikoilleen. Ja sekös vasta onkin juhlavaa. Koko taloa pääsee nyt kiertämään ilman lautoja tai työkaluja tai roikkahässäköitä suurempia esteitä. Pojunenkin kirmaa huoneita ympäri lelukärrynsä kanssa innoissaan. On tilaa palloakin potkia.

Lattiaurakka kun saatiin päätökseen, tartuttiin, tai M tarttui, kattolautojen pariin. Nyt on salin katon verran kaunista lautaa/paneelia odottamassa maalausta ja kattoon laittamista.  Kerron paneeliprojektista ensi kerralla kun on kuvia näyttää, tämä kerta mennään puhelimen kuvilla.

Keittiön leivinuuni ja puuhella ovat olleet ahkerassa käytössä. Aamulla ensimmäisenä saa jompikumpi tai kumpikin tulet pesäänsä, ja hieman myöhemmin padallisen ruokaa kitaansa hautumaan. Puuhella on nopea ku mikä, leivinuuni lämmittää pitkään, hellan paistouunikin on näppärä ruoan lämmittämiseen. Yhtenä iltana pistin valurautapataan maitoa, ohrasuurimoita, suolaa ja voita, ja padan uuniin jälkilämmöille. Aamulla kun tultiin raksalle, odotti lämmin, ja erittäin maukas ohrapuuro luukun takana. Sitä kelpasi mustikkakiisselin kanssa makustella.


Valoisaa viikonloppua!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Lattialankkujen asennuksesta jokunen sananen ja kuvanen. 
Viime talvena vietimme viikon metsässä kuusia kaataen. Nuo kaadetut puut kärrättiin kaadon jälkeen sahalle, jossa ne  sahureiden toimesta sahattiin ja kuivattiin ja höylättiin ja jyrsittiin melkein valmiiksi lattiatavaraksi. Parisen viikkoa sitten kuorma kärrättiin pihamaallemme, josta jälleen reippaat talkookädet ne kantoivat sisälle lämpimään ja kuivaan asennusta odottamaan. Kauaa ei tarvinnut lankkujen odotella. Intoa ja paloa tuohon hommaan varsinkin miehelläni oli varastoituna isot määrät. Piti vain hankkia muutama työkalu ja keksiä miten homma luistaa parhaiten, missä järjestyksessä huoneet kannattaa lankuttaa ja niin edelleen.

Koska lankut ovat kiilamaisia, ja ne on sahattu puun luonnollisen muodon mukaan, tyvestä leveämmäksi ja latvasta kapeammaksi, täytyy jokainen lankku sovittaa erikseen, siis varata toisiinsa sopiviksi. Se käy varsin näppärästi yläjyrsimellä, jonka terä jyrsii kahden vierekkäin asetellun lankun välin siten että saumasta tulee siisti ja tiivis. Siihen saakka homma käy kuin tanssi konsanaan.


Sahalla ponttia varten tehdyn uran jyrsintä ei vain ollut mennyt jokaisen lankun kohdalla ihan putkeen. Jostain syystä ura saattaa lankusta riippuen heitellä jopa useita millimetrejä, jonka takia vierkkäiset lankut eivät yksinkertaisesti sovi yhteen, vaan uraa täytyy leventää ja välillä myös syventää, jotta pontti mahtuu uraan ja lankut napsahtavat kiinni niin ettei rakoa jää. Haasteita siis riittää. 

Kun ura on saatu sopivaksi, on hienosäädön ja asennuksen aika; sähköhöylällä pienet viisteet lankun reunaan ja käsihöylällä ponttiuran reunojen "avarrus". Sitten pyöristetty vanerisoiro uraan, ruuveilla lankku pontista lattianiskoihin kiinni, ja seuraavaa lankkua varaamaan.  Helppoa ja yksinkertaista, vai mitä? ;)


Kaikesta tuosta nykyrakentamisesta poikkeavasta säädöstä huolimatta työ on mukavaa, innostavaa ja palkitsevaa! Ja lisäksi kaikkea muuta raksalla olemista helpottavaa, kun ei enää tarvitse lentää liihotella ympäriinsä paperisia pettäviä lattioita varoen, vaan voi ihan oikeasti tömistellä menemään vahvalla lankkulattialla. 


Minä (ja todistettavasti myös mieheni) nautin lisäksi siitä käsityön fiiliksestä. Että höylä luistaa ja leikkaa kaunista kiharaa lastua, puu tuoksuu ja että homma on melkein niin käsityötä kuin olla ja voi. Eikä mitenkään voi kieltää sitä etteikö hyvänolontunnetta toisi myös se seikka, että me ihan ite ollaan ne puut kaadettu sieltä metsästä silloin räntäsateisena maaliskuun viikkona. Noh, meneekö jo liiaksi itsetyytyväisyyden puolelle?


Vielä toisen pään huoneet ovat lattioita vailla, mutta mikäli kummempia viivytyksiä ei tule, on ensiviikon loppuun mennessä joka puolella taloa turvallista kävellä. 
Mukavinta on tällä hetkellä se, että koko perheellä voidaan hetkisen pätkää viettää päivät raksalla yhdessä puuhastellen, M kun pitää isyysvapaitaan. Ja kyllähän se vaikuttaa melkoisen paljon etenemistahtiin! 


Luksukselta tuntuu myös lämpö sisällä ja leivinuunin lämmitys. Helppoa elämää kylmässä vietetyn alkusyksyn jälkeen. ;) Poikanenkin viihtyy raksalla uskomattoman hyvin aamusta iltaan, ajaa autoillansa ja traktoreillansa pitkin pururatoja ja kaapeliviidakoita. Peltoritkin ovat pysyneet parin päivän harjoittelun jälkeen korvilla ja harha-askellukset lattiattomille alueille vähentyneet lähes nolliin. Vasara heiluu jo lähes ammattimaisesti ja saha  liikkuu edestakaisin, joskaan ei meille vanhemmille mieluisilla paikoilla. 

Pää surisee suunnitelmista. Maalisävyjä, seinämateriaaleja, toteutustapoja ym. ollaan mietitty kovasti. Polttelee päästä lattian jälkeen sen kaiken muun näkyville jäävän kimppuun. 

Ps. Miehelläni on armoton höyläkuume. Mikäli joku tuttu sattuu kirpparilla tai vastaavilla törmäämään metallirunkoisiin käsihöyliin ja viitsii vaivautua ottamaan M:n yhteyttä, niin ota ihmeessä. Jos kapistus osoittautuu laadukkaaksi ja sopivaksi, tehdään kaupat ja saat välityspalkkion. :) 
Tori ja huutonetti ja lähimmät kirpparit on koluttu, vielä toistaseksi turhaan. 

Palaamisiin!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Syksy on saapunut Kaitalaan. Onneksi myös monta muuta asiaa sen mukana. Niin monta, että taitaa tulla taas luettelomainen blogipäivitys, jossa turvaudun kuvien voimaan. Se on kiireelliselle kirjoittajalle helpompi vaihtoehto, pitkien kertomusten ja jaarittelujen sijaan. 

Viimeksi kun kirjoittelin, taisi olla ikkunoiden asennushommat alkutekijöissään. Ne ovat nyt kaikki paikallaan, lukuunottamatta yläkerran päädystä puuttuvia parvekkeelle suuntaavia ikkunoita, asentunevat joskus myöhemmin paikoilleen. Kiire ei ole lie seuraavaan kymmeneen vuoteen. :)
Ulkokuori tullee näyttämään seuraavanlaiselta vielä tovin. Keskitymme nyt sisähommiin, annamme ulkovuoren nähdä säiden vaihteluita ennen punamultaamista ja vuorilautojen naputtelua. Ulkovuoren alareunan vuoristomaisuus häiritsee suunnattomasti silmääni, mutta pitäisi olla tippalistaa valmiina ennen tasaussahaamista, ja sisähommat tuntuvat nyt tärkeämmiltä. 





Sisällä on riittänyt naputeltavaa. Vasara ja minisorkkarauta aiheuttivat rakkolaiskankämmenessä-efektin, kun naputtelin nupinauloja ja monia muita nauloja hirsiseinistä irti. Mielenkiintoista puuhaa, mutta valitettavasti varsin puuduttavaa. Sata, kakssataa, kolmetuhatta jne. Vielä niitä siellä riittää, aitanpuolenpääty talosta on vielä lähes kokonaan putsaamatta. Mutta kumma juttu, miten paljon valmiimmalta seinät näyttävät tuon perkaamisen jälkeen, tulee olo, että vähän kun noita harjaa ja rättiä heiluttaa niin vamiit ovat taulujen taustaksi. :)




Muitakin seiniä on putsattu. Ennen villoituksia keksin naputella tiilimuurien rappaukset irti. Lohjenneet ja hapertuneet pinnat varisivat vasaran ja sorkkaraudan hellästä kosketuksesta helpohkosti lattialle ja kirmasivat tynnyrikyydillä täytemaakasaan odottelemaan maan poveen hautaamista. Vanhat tiilet eri sävyisinä ja eri kokoisina ovat jotain hyvin kaunista katseltavaa. Malttaakohan noita muureja lainkaan peittää raplingeilla tai maalauksilla…


Leivinuunin arina on nyt korkattu. Hiljoksiin pieniä määriä paperia, tikkuja ja laudanpätkiä ollaan uskallettu poltella, vielä toistaiseksi kuitenkin tehokkain lämönlähde on sähköllä toimiva. Pitäisi saada tuo tiilikasa ja siitä johtavat hormit sen verran lämpimiksi että veto paranisi. Ei tarvitsisi savua hengitellä.


Yläkerrassa meni jokunen ilta läpivientejä tehdessä. Tuli liesituulettimen putkea, vessan poistoilmaputkea ja sen sellaista. Ja sen jälkeen tuli siistiä kun työkalut, roskat ja ylimääräinen rompe kuljetettiin pois villojen tieltä. Sitten tulivat villat, kaunis ja pehmeä kerros harmaata hahtuvaa, puhallettua selluvillaa, joka estää kylmän ilman kulkeutumisen välipohjan kautta alakertaan, tai ehkä toisinpäin, lämpimän ilman karkaamisen välipohjan kautta vielä kylmillään olevaan yläkertaan. Alapohjakin on villoitettu, ja ikkunat tiivistetty. 

Tarkoittaa siis sitä että nykyään kun menee raksalle hommiin, ei tarvitse henkisesti asennoitua sormien paleltumiin ja siitä aiheutuvaan hermojen menettämiseen. Energiaa riittää, tai ainakin pitäisi riittää, lämpimänä pysymisen sijaan myös asioiden eteenpäin saattamiseen. Kuten tällä hetkellä alapohjan villakerroksen tamppaamiseen. Onneksi mieheni väsäsi tilauksestani tuon hienon työkalun. Ei tarvitse kyykkiä, ja hommakin nopeutuu kun painettava ala on suurempi. Villa painellaan niskojen väliin niin, että niskat jäävät näkyviin. Tampatun villan päälle levitellään ja nidotaan ilmansulkupaperi, jonka jälkeen lattialankut ovat lämpimästi tervetulleita lämpimään taloon. 



Ihanan hämäävä on se tunne, kun iltahämärällä, tai nykyisin pimeällä, kipaisee sisältä ulos ja ikkunoissa loistavat valot. Siellä näyttää niin lämpimältä ja kotoisalta. Takaisin sisään astuessa todellisuus muistuu mieleen; vielä on hommia jäljellä, vielä riittää raksapäiviä.


Loppuun täytyy kätkeä kiitokset tsempeistä. Tämä blogikirjoittaminen on laji, joka helposti jää kaiken kiireen jalkoihin, sille ei meinaa löytyä aikaa tästä kaikkea muuta kuin seesteisestä elämästämme. Sinä, joka siellä yhdessä eteisessä ehkä liioittelit ja kerroit päivittäin siinä iltapalan ja pään tyynyynpainamisen välissä käyväsi tsekkaamassa kaitalanblogin tilanteen, olet saanut huvittuneen hymyn huulilleni useaan otteeseen. Ja tänään pääsin hymyilystä jopa näin pitkälle, näppäimistön ääreen naputtelemaan. 

Että kyllä sillä palautteella on jokin voimauttava merkitys. Varsinkin rakentamiseen mutta myös tähän päiväkirjan pitämiseen. Jos et oo huomannu, niin tuossa tekstin alapuolella on tollanen lähetä kommentti- nappula. Paina vain rohkeasti ja kokeile, muuttuuko kirjoittaja ahkerammaksi ja suoltaako hän palautteen innostamana jatkossa tekstejä ehkä useammin kuin kerran kahdessa kuukaudessa. Saisit sinäkin iltasatuihisi vaihtelua. ;D

Heippatirallaa, ensi kerralla kuvia lattialankuista! 

maanantai 14. syyskuuta 2015


Kuvaterveisiä, sellaisia sekalaisia, menneiltä viikoilta! Touhua ja iloa, ja iloista touhuilua, on ollut monena päivänä. Säät ovat suosineet ja talon kunnostus on edistynyt. Nyt saa talvikin, tai ainakin syksy sateineen, tulla, ulkovuorilaudat kun on saatu paikoilleen ja piakkoin ikkunatkin kaikkialle. Ihania veljiä minulla (ja miehelläni), heidän ison apunsa ansiosta sade ei enää pääse kastelemaan tuulensuojalevyjä. 






Meillä on käynyt iloisia talkoilijoita. Isompia ja pienempiä, reippaita kaikki. Soppaa on keitelty parhaimmillaan reilun parinkymmenen litran kattilalla, välillä aamukahvia on hörpiskelty yksikseen omassa rauhassa, pihan ääniä kuunnellen ja työn jälkiä ihastellen. Pihan puut on todettu riippumattoiluun sopiviksi ja iltanuotion lämpö syksyistyvässä illassa ihanaksi. Näitä hetkiä on mukava talvella(kin) muistella. 





Taitavia, innostuvia ja suurisydämisiä ystäviä meillä! Rohkeutta tarttua erilaisiin hommiin ei heiltä ole puuttunut. Onpa joku tainnut jonkun uuden taidonkin oppia. Hämmästellä on täytynyt, ja ihastella ja ihmetellä. 



Ikkunaprojekti alkaa olla vihdoinkin voiton puolella. Aika monta siveltimen vetoa on tullut sipaistua, välillä niin monta, että on meinannut pensseli lentää seinään. Jotenkin tämäkin homma oli sellainen, että ennen ryhtymistä sen kuvitteli huomattavasti pienemmäksi. Mutta, olisihan se täytynyt tajuta, ettei kahdeksaakymmentäkolmea pokaa ja kahtakymmentäviittä karmia kahteenkertaan maalaa ihan hetkessä. Maalaus on ollut välillä hyvinkin rentouttavaa ja puhdistavaa puuhaa. Aivot ovat saaneet olla narikassa, vakaa käsi ei. Palkitseva oli se hetki, kun ensimmäiset ikkunat saimme paikoilleen, ja varmasti myös se, kun viimeistä asentelemme. 





Ulkovuori kiertää nyt hienosti koko talon ympäri. Lapista kotoisin oleva kuusilauta oli miesten mukaan todella laadukasta ja helppoa asennella. Siis varauksettomat suositukset Vaaran sahan lautatavaralle! Lautojen saumojen päälle tulee vielä kapeat pystyrimat, ja ikkunoiden ympärille vuorilaudat. Vuorilautojen mallia on mietitty, katseltu vanhojen talojen vastaavia, mutta vielä ei ole seljennyt minkälaiset nikkaroimme. Että eipä tämä vieläkään valmiiksi tullut, vaikka iso askel on taas eteenpäin päästy. Talon etuseinä suorastaan huutaa kuistia kaunistuksekseen. Vanha ja huonokuntoinen, jo purettu kuisti tullee toimimaan innoittajana sitten joskus kun kuistinrakennuspuuhiin ehdimme.


Lämpimiä ja kauniita syyspäiviä sinne ja tänne!