tiistai 10. huhtikuuta 2018


Tältä näytti meidän talon keittiönpuolikas loppuvuodesta 2016. Ruokasalin puolella oli vielä talon toisen pään lattialankkujen työstäminen kesken. Hirsiseinät olivat näkyvissä, samoin kaunis kattopaperi koolauksineen. ;)

Suunnilleen tuon näköisenä, hiukan vain sisustettuna mentiinkin reilu vuosi eteenpäin. Sitten päästiin väliaikaiskeittiön tilalle (josta taisi olla joku kuvakin tuolla aiemmissa teksteissä) kokoamaan hieman pysyvämpää ratkaisua. 

Suunniteltiin keittiö, ja M alkoi rakentaa. Yhden ystävän verstaalla hän kävi sahaamassa ja kasaamassa järven puolen seinustalle, pitkän pöytätason alle, tulevan kaapiston. Tuntui että pianhan meillä on toimiva keittiö. Laatikoiden valmistumista odotellessa laitettiin väliaikaisesti laudat pöytätasoksi ja verhot eteen. Alahyllyille sai piiloon jauhopussit, säilykkeet ynnämuut. 



Mutta aikaa vierähti. Ja alkoi tuntumaan, että tuo ei tuosta etene, kun on niin paljon kaikkea muutakin, töitä, remppaa joka nurkassa, ja lastenkin kanssa haluaisi ehtiä olla. 
Otettiin järki mukaan, ja todettiin, että työtiloja, jossa olisi kunnolliset sirkkelit ja sahat, höylät ja muut, ei ilmaannu itsestään, ja huonoilla työkaluilla ei tuollainen urakka ole kovin mielekäs tai nopea.

Onneksi meillä on tuttavapiirissä yksi puuseppä, jonka kanssa oli aiemminkin oltu yhteistyössä, ja jonka käden jälkeen oli helppo luottaa. Puuseppä Hannes kumppaneineen rakensi M:n kasaamaan runkoon laatikot kiskoineen, sekä pöytätason tottakai. Lisäksi toiselle seinustalle tekivät tiskipöytäkaapiston, sekä korkean kaapin, johon integroitiin jääkaappi ja pakastin. Valmis kokonaisuus oli niin ihmeellisen kaunis, että asennuksen jälkeen meni monta päivää sitä sulatellessa. Ja vieläkin, päivittäin niitä, ja niiden toimivuutta, ihailen. 




Väriksi ei haluttu valkoista, jota oli tulossa seinäpaneeleihin, vaan jotain vähän säväyttävämpää. Katseltiin kuvia, etsittiin hyvää väriä, sekoiteltiin hieman maaleja, kysyttiin välillä puusepän maalarimestarivaimon näkemystä, ja päädyttiin sävyyn, jota saatiin sekoittamalla Allbäckin pellavaöljymaalien "sumunharmaata" ja "billnäsin vihreää", puolet ja puolet. Sävy on kyllä hyvä!

Seuraava vaihe taisi olla seinien panelointi. 
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eihän sen sitä tarvitse olla. :D

Projekti lähti siitä, että eräs ystäväperhe suunnitteli kodin rakentamista naapurikuntaan. Harmittavasti tontilla oli suuria mäntyjä aivan liikaa. Hullun maine kiirii kauas, ja hulluille on hyvä tarjota hulluja juttuja, ne saattavat vaikka tarttua niihin. Nyt tuo perhe tarjosi meille hulluille puita kaadettavaksi, vaikka polttopuiksi, jos on tarvetta, eikö meillä puilla talo lämmitetä. 

Eihän tuollaisesta tarjouksesta vain voi kieltäytyä! Niimpä eräänä talvisena lauantaina otti M moottorisahan ja pari veljeä mukaan ja lähti metsurihommiin. Kaatoivat puut, kuljetuttivat lähisahalle ja sahauttivat laudoiksi, lankuiksi, paneeleiksi, listoiksi. Tuo oli oikeasti aivan huippu homma, männyt olivat pitkiä, leveitä, oksattomia, siis aivan harvinaishuippulaadukasta Kangasalalaista "lähipuuta", jota sahurikin yritti itselleen välistä ostaa. Valmista tavaraa tuli iso nippu, josta riittäisi materiaalia vielä moneen huoneeseen. 

Siis iso kiitos K&P! Teitäkin voisi taas kiittää tässä vaiheessa, ja sitä timpuri A:a, joka kevään meillä naputteli paneelia näiden kierojen seinien peitoksi! 

Helmipaneelien maaliksi valikoitui jo tutuksi ja hyväksi todettu Sateenkaarivärien öljytemperamaali luonnonvalkoisena. Jos  joskus tarvitsette hyvää, hengittävää, mukavasti maalattavaa, ja luonto- tai allergiaystävällistä maalia, niin tuolle annan lämpimät suositukset!



Meillä on tässä remontissa tehty aika monta asiaa hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Monesti on ollut syynä se, että ollaan asuttu aivan kirjaimellisesti remontin keskellä. Ja nuo materiaalinhankintaketjut, jotka ovat olleet monesti vähän pidempiä kuin se perinteinen "kävele kauppaan ja osta". 

Keittiön katon (ja muiden huoneiden sisäkattojen) asennus on yksi tuollainen nurinkurinen homma, se tehtiin vasta viime kesänä, kun melkein koko muun keittiön remontti oli valmis. 

Keittiön kattolaudat M höyläsi tuosta aiemmin mainitusta lähimännystä käsihöylällä kauniiksi, ja minä maalasin  "listavalkoisella" öljytemperamaalilla. Yhdessä sitten asennettiin, ja ihmeteltiin kun huone taas valostui, ja näytti niin paljon valmiimmalta. Nuo vajaa viisimetriset, 25-30cm leveät lankut eivät ole mitään kovin kevyitä käsitellä yksistään, kaksistaankin sai voimia käyttää, ja keksiä apuvälineitä kuormaliinoista pönkälautoihin. 



Ikkunoiden ja ovien peitelistat päädyttiin maalaamaan samalla sävyllä kuin kaapistot. Ne kehystävät mukavasti aukkoja, ja tekevät niistä vähän kuin taulut tai taideteokset. 

Ruokasalin puoleiselle seinustalle halusin avohyllyt, joissa voi säilyttää usein käytössä olevia tarjoiluastioita ja isompia lasipurkkeja, jotka eivät tuohon ikkunaseinustan laatikostoon mahdu. 

Pyrkimyksenä on, että tuo pitkä pöytätaso saisi olla aina mahdollisimman tyhjänä, ja siinä pyrkimyksessä nuo hyllyt auttavat suuresti!

Yksi huippu asia, josta pidän paljon, on tuossa tiskialtaan vasemmalla puolella oleva pieni puinen lokerikko. Se taisi olla pitkälti puusepän omaa ideointia ja aivan mahtava yksityiskohta. Siellä säilytetään roskapusseja, leivinpapereita, pakastuspusseja, yms. Laatikot ovat juuri sopivan pieniä, mutta tarpeeksi pitkiä tuollaisten putkiloiden säilyttämiseen. Ylin laatikko on se, joka kai jokaisessa kodissa täytyy olla; "miljoonalaatikko", jossa lojuu pikkutavaraa ruuveista asentamattomiin pyyhekoukkuihin, pikkuisia nippeleitä ja nappeleita, joille olisi parempiakin sijoituskohteita, mutta joita siltikään ei koskaan siirretä pois. Tai, ehkä teen sen  tyhjennyksen tänään vihdoinkin.





Yksi keittiömme parhaista puolista on tämä uuni-puuhella-yhdistelmä. Se taitaa olla sen verran kookas ja merkittävä asia puulämmitteisessä talossamme ja elämässämme, että kirjoitan siitä kokonaan oman tekstinpätkän jossakin vaiheessa. 

Tämähän alkaa taas lämmetä tämä kirjoitusintoni. Siis ensi kertaan, joka toivottavasti on ennen vuodenvaihdetta!:)

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Ruokasali on yksi suosikkihuoneistani meidän talossa. Se on myös ahkerimmin käytössä oleva huone, luulisin. Se on tila, jossa syödään, luetaan päivän lehdet, tehdään töitä, piirretään, joskus myös leikitään (vaikka leikkihuone onkin jossain aivan muualla), istuskellaan vieraiden kanssa (koska leikkihuone on siellä missä olohuone, eli jos lapset leikkivät, ruokasalissa on rauhallisempaa). Siitä kuljetaan läpi kymmeniä, satoja kertoja päivässä, ja välillä vain rojahdetaan puusohvalle lepäämään. 

Jos lenkkeilyttää, niin ruokasalin läpi on myös kiva juosta, ja siitä eteiseen, eteisestä saliin, ja salista ruokasaliin. Se on semmoinen sopiva ympyrä, ja vauhtia saa kivasti kun ottaa mielikuvituksen mukaan, ja pikkuveljen, joka voi olla vaikka leijona. 

Tässä kuvasarja ja hieman selostusta tuon monitoimitilan valmistumisvaiheista.  

Tähän välin on taas pakko harmitella sitä, että siinä vaiheessa kun ostettiin tämä talo, oltiin niin käsittämättömän pöllöjä, ettei kuvattu huoneita siinä kunnossa kuin ne silloin olivat! Laitettakoon se kaiken sen väsmyksen, järkytyksen, kiireen, vauvantulon, purkuinnon ja eteenpäin pyrkimisen piikkiin. Mutta kyllä se harmittaa! 

Ensimmäinen kuva on otettu siinä vaiheessa kun oltiin purettu kaikki pinnat, seinät ja katot. Eli kutakuinkin siinä vaiheessa kun kaikki oli raaimmillaan, ja rakentaminen pääsi käyntiin.

Tämä näkymä on viehättänyt minua aina! Kun salissa seisoo, ja kaikki väliovet ovat auki, voi nähdä talon päästä päähän, huoneesta huoneeseen, jonka takaa paljastuu taas uusi huone, ja sieltä taas uusi huone. Salista katsoen ensimmäisenä on ruokasali, sitten keittiö, keittiön jälkeen "pikkuhuone", ja viimeisenä makuuhuone, tässä vaiheessa "nurkkahuone" / "romuhuone" / "raksahuone". 
Tuo näkymä on nykyään pikkaisen erilainen, hieman valoisampi, värikkäämpi ja hmm... asuttavampi. :)


Toinen kuva on otettu toisen lapsemme ristiäisten aikaan alkuvuodesta 2016, eli parisen vuotta sitten, ja pari-kolme kuukautta muuton jälkeen. Kaikki oli vielä hyvin kesken, mutta asuttiin silti, ja oltiin niin kiitollisia omassa kodissa asumisesta. Nyt hämmästyttää, miten kaunista se silti oli. 

Nuo hirsiseinät, ja tarkkaan valitut kuvakulmat antavat paljon anteeksi, tuohan näyttää aivan viihtyistältä ja jopa kauniilta. Mutta kyllä nuo tummat hirsiseinät imivät paljon valoa! Nyttemmin kun on saatu pinnat valmiiksi, ja vaaleammiksi, tuntuu elämä monin puolin aika paljon valoisammalta. :)




Kun tartuttiin ruokasalin pintaremonttiin, keksi M hyödyntää seinäpanelointeihin talon vanhoja, suorastaan propeleiksi vääntyneitä, ja siksi ovikäyttöön kelpaamattomia väliovia. 
Niistä sovittelemalla, hieman sahailemalla,  tapittamalla, liimaamalla, höyläämällä, ruuvaamalla, hiomalla ja maalaamalla saatiin kauniit ja takuulla yksilölliset seinäpaneloinnit. 

Ennen panelointia paperoitiin seinät, ja levytettiin ne huokolevyllä. Vähän piti kittailla ja tasoitellakin. 





Tapetinvalinta oli jännää. Siinä prosessissa saatiin jopa ensimmäinen oikea kriisi meidän parisuhteessa aikaan. :D Tuohon pisteeseen saakka kaikki materiaalivalinnat (tai mitkä tahansa muut ratkaisut) oltiin tehty hyvässä sovussa, yhteisymmärryksessä ja lähes poikkeuksetta siten, ettei kumpikaan ollut joutunut tinkimään omista mieltymyksistään. Ja miettikää, oltiin kuitenkin harrastettu tätä vanhojen talojen remppaa aktiivisesti aikalailla 7 vuotta! 

Jo olikin aika kriiseillä ja vääntää! Ja niinhän siinä pääsi käymään, että talon emäntä käytti jotakin heikkoa loppuraskauden stressipuuskaa hyväkseen, ja sai erään tässä talossa kutakuinkin harvinaisen synkistelyhetken päätteeksi lopulta luvan tehdä tapettitilauksen. 

En tiedä olenko siitä kyseisestä hetkestä kovinkaan ylpeä, mutta kyllä tuo valinta on mielestäni oikein oivallinen, ja ylpeänä kehtaan esitellä kuvia noista tapeteista ja seinistä. Tapetti on Sandbergin Villa Dalarö -malliston Wilma. Samainen tapetti koristi aikoinaan lapsuuskodissani oman huoneeni seiniä, eri värisenä vain. Tuttu ja turvallinen. Ja harmoninen.



Mieheni saa puolestaan olla erittäin ylpeä tästä ruokasalin (ja kaikkien muidenkin huoneiden) katosta.
Itse kaadetuista männyistä, sahalla sahuutetuista lankuista, omin lihas- ja rannevoimin käsihöylällä höylätystä laudasta tehtyä kattoa kelpaa katsella! Tähän ruokasalin kattoon M höyläsi erään kaverin helmihöylällä tuon kauniin reunan, sekin antaa ilmettä ja tuollaista ruokasaliin sopivaa hienostuneisuutta. 

Kattolaudoissa ollaan käytetty Sateenkaarivärien öljytemperamaalia. Se on ihanan kevyttä maalata, täysin luonnonmateriaaleista  meidän naapurissa valmistettua maalia, joka vieläpä kuivuu nopeasti. Pintakin on kauniin silkinhimmeä.



Kun seinien yläosat oli tapetoitu ja kattolaudat nakuteltu kiinni, oli maalaamisen aika. Ja se jos joku on myös haastavaa hommaa. Tai ei niinkään se itse maalaus, vaan sen oikean sävyn löytäminen.  Maalausvaiheessa alkoi kiire painamaan päälle (tyttären ristiäiset lähestyivät), ja maaliksi valikoitui nopeasti kuivuva Uulan Into-kalustemaali. Sävy valittiin Uulan omasta perinnevärikartasta (olisikohan ollut "naava"). 

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen olo oli järkyttynyt. Huone oli aivan lila, ja harmaata haettiin. Piheys ei antanut myöten hakea uutta maalitörppöä kaupasta, joten kaivoin maalikaapista pigmenttipurkit esiin, ja aloin sotkea pigmenttejä törppöön paremman sävyn toivossa. Jokunen kokeilu, ja toivottu, tai ainakin toivotumpi, sävy alkoi paljastua. Hieman viitseliäisyyttä, ja roimaa ennakkoluulottomuutta taas vaadittiin, kun purkkiin heiteltiin tippa umbraa, muutama tippa okraa ja sitten mustaa, ripaus vielä ruskeaa. Ne  kouluaikojen väriopin tunnit voisivat olla tässäkin lajissa aivan hyödyllisiä kerrata!


Ruokasalissa on meillä tällainen kakluuni. Se on tuollainen ruskeankukertava. Ei kovin kaunis mun mielestä. Kaakelit ovat kauniit, mutta väärän väriset, olisivatpa vaikka valkoiset! Hieman tuo parani, kun maalattiin taustamuuri tuolla samalla harmaalla maalilla kuin seinäpaneelit.

Harmillista on, että uuni ei toimi. Sekin on joskus aikoinaan rikottu laittamalla sinne sisälle sähkövastus, ja muuraamalla tulipesä umpinaiseksi. Vielä on arvoitus, voiko sitä korjata käyttökuntoon, siihen asti se ilahduttaa meitä tuolla omintakeisella olemuksellaan. Ja jos joskus uskallan, niin saatan ottaa maalitelan käteen, ja muuttaa sen värin hieman yksitoikkoisemmaksi, vaikka se on kai aika väärin kaakeliuunia kohtaan. 


Kiireisestä aikataulusta huolimatta tämä ruokasali valmistui kolmannen lapsemme kastejuhlaan. Ja aivan ylväänä se palveli juhlavieraita noutopöytineen. Lamppuja ei ehditty ripustaa, eikä listoja laittaa kattoon, mutta silloin olikin kesä, ja valoa tulvi ikkunoista sisään. 

Nyttemmin on listatkin paikoillaan, pitkä pöytä löytänyt taas takaisin ruokasaliin, pöytä saanut ympärilleen rivin tuoleja, ja maalatulta lattialta on huomattavasti kivempaa pyyhkiä noiden syömään opettelevien pikkuihmisten sotkuja, kuin siltä aiemmalta, käsittelemättömältä ja kaiken lian imevältä pinnalta. Lattiat  muuten maalattiin Sateenkaarivärien harmahtavalla Vanhanajan lattiamaalilla

Väliovet ollaan jätetty tästä päästä taloa, jossa on pelkästään ns. yleisiä tiloja, kokonaan pois. Haluttiin avaruuden vuoksi saada oviaukot mahdollisimman leveiksi, esteettömiksi, helppokulkuisiksi. Vielä tuo on tuntunut hyvältä ratkaisulta. 






Tällainen on meidän ruokasali. Oletteko kiinnostuneita näkemään meidän keittiön nykytilan?
Sikäli mikäli olette, lähden viettämään tätä perjantai-iltapäivää imurin ja lattiamopin varteen. Viikkosiivous odottaa.
Aurinkoa kaikille!