Siinä se olla köllöttää, eteisen lattialla, uusi ja kaunistakin kauniimpi ulko-ovi! Se keräilee voimia seuraavien vuosikymmenten urakkaa varten, että jaksaisi auliisti avata ovilehtiään talonväelle ja vieraillensa.
Kauniiksi se ovi suunniteltiin ja toivottiin, mutta että näin ihana, sitä emme osanneet odottaa. Vaan miksei, onhan Puusepänliike Hannes ennenkin toteuttanut haaveitamme yli odotusten!
Tälläkin uudella ovella on historiansa, hieman pidempi kuin äkkiseltään arvaisi ja maalipinnan kiiltävyydestä voisi päätellä. Oven karmit ovat nimittäin suunniteltu ja toteutettu jo edelliseen kotiimme Talvitielle. Harmittavasti vain peli vihellettiin poikki ennen ovilehtien tekoa, kun tulipalo tuli sotkemaan kuviot ja tarve ulko-ovelle hieman lykkääntyi.
Mutta hukkaan eivät onneksi menneet, suunniteltiin tähän taloon ulko-ovi vanhojen karmien mukaan, ja täydestä menee! Onpahan taas yksi muotoseikka tarinassa lisää. :)
Lisäkuvia tulee kunhan isäntäväki saa raivattua kalenteristaan ovenasennuksen verran päivännäön aikaa, ja saadaan ovi paikoillensa. Tuskin maltetaan odottaa sitä hetkeä!
Mitäs sanotte tuosta vanhasta ovesta?
Kovia kokenut, paljon nähnyt, aika taiteellinen, jos jollakin sellaisella silmällä katsoo. Ehkä vähän ruma, aika karu ja ankea, vähän synkkä ja masentava. Silti aika tärkeä. Se on kulkenut elämässämme mukana viimeiset viisi vuotta. Se tuli väliaikaiseksi ratkaisuksi Talvitien kodin rakennusajaksi, mutta yllättäen se pääsikin kokemaan enemmän kuin koskaan olisi uskaltanut arvata!
Se on nähnyt sen hetken kun Talvitien koti sai lämmöt ja kaiken muunkin sisäänsä, ja ollut toivottelemassa meidät tervetulleeksi uuteen kotiin. Se oli näkemässä kun oltiin onnemme kukkuloilla ensimmäisessä omassa ja yhteisessä kodissa ja toiveikkaana rakentamassa sitä kotia valmiiksi ja sen myötä sen pään menoksi uutta, kauniimpaa ovea. Sitten se joutui kokemaan sen saman kuin mekin, tulipalon vavisuttavan voiman, ja hetkellisen nykyisyyden ja tulevaisuuden synkkyyden.
Mutta onneksi pian löydettiin tämä Kaitala, se tiesi iloisempia ja valoisampia aikoja meidän lisäksemme myös ovelle. Ovi, tuo väliaikainen raksa-ajan ratkaisu, pääsi taas tärkeään virkaan, olemaan lämmönpitäjänä, varkaidenestäjänä ja tervetulotoivottajana työmaalle ja kotiin. Sen kautta on kuljettu suojaan syksyn sateita, kesän helteitä, talven pyryjä, pakkasia ja pahaa maailmaa.
Joskus sitä on tullut paiskottua, väsyneenä ja turhautuneena, raksauupumusta potien tai raksakaverin raivostuttavuutta manaten.
Ei olisi pitänyt, niin hyvin ja reippaasti se on meitä palvellut ja uskollisesti aina vain uudestaan avautunut reissussa rähjääntyneille, kotiin kaipaaville, tai kun mieli on ärtymyksen jäljiltä lauhtunut ja raksakaverikin on taas tuntunut parhaalta mahdolliselta.
Semmoinen ovi, ruma ku mikä, kaunis ku mikä. Eikun ruma! Jännä nähdä mihin se päätyy, varsin käyttökelpoinen vielä, kunhan sen maalaa. Kuka haluaa? :D