tiistai 21. lokakuuta 2014


Älä hättäile, istu mättäälle! 
Elättelemme haaveissamme leppoisempia aikoja. 
Pihanmyllerrysurakka alkaa olla nimittäin tältä syksyä taputeltu, kun kolmen viikon (työ)suhde kaivuriurakoitsijan kanssa on saatu päätökseen. Ei ollut mikään tavanomainen syysromanssi tämä. Tehottomuus, haaveksuminen, joululaulujen laulanta ja pilvissä leijuminen eivät olleet ajalle tyypillisiä oireita, toisin kuin unien vähyys ja kilojen kariseminen. 
Kaitalan pihapiiri koki tuon kolmiviikkoisen aikana aimomäärän uudistuksia. Puolivahingossa ja suunnittelematta. 

Hirsitalon terveydelle ei ole hyväksi seinänvierustoilla kasvavat puut ja kasvit muut, tai se, että alin hirsikerta lepää multamaata vasten. Sen asian korjaamiseksi oli Mikon tartuttava kaivurin ohjaksiin ja kuorittava ylimääräinen maa pois. Vastaan tuli kivi, kooltaan liian suuri pienen kaivurin liikuteltavaksi, hieno tammi, jonka halusimme ehdottomasti säilyttää ja siirtää, sekä järjettömän suuria kantoja, jotka piti saada pois. Oli tilattava maaurakoitsija suuremman kaivurin kanssa pihallamme hääräämään, ehkä pariksi illaksi, niin sovittiin. Ja kas, arviointikykymme heikkouden sekä mieheni hokseliaisuuden ansiosta sai Manu lopulta parin illan palkan sijaan kolmen viikon iltojen verran palkkaa. Siirrettiin Tammi ja iso kivi kauemmas talosta sekä juurakot maakuoppaan lahoamaan. Kaivettiin viemäri, vesijohtoja, sähkökaapeleita ja muutama salaoja mahdollistamaan nykyajan mukavuuksia myöhemmille ajoille. Viistettiin sieltä ja leikattiin täältä, levitettiin soraa ja siirrettiin multaa. Maasta nousseet kivet aseteltiin jonoksi takapihalle ja toiset etupihalle. Rajattiin nurmen ja sorakäytävien rajat. 

Ja lopulta oltiin tyytyväisiä! Ensinnä siihen, että kaivuutyöt olivat ohi ja iso määrä hommia taas takana. Ja toiseksi siihen, että se, minkä annoimme edellisen kodin pihalla odottaa viimeiseen kevääseen, saimme täällä toteutettua jo ensimmäisenä syksynä. Ajatella, että ihmisen ei ole pakko talsia montaa kesää/kevättä/syksyä/vähälumista talvea savisen pihan läpi, jokaikisellä kävelykerralla ajatellen, että olisipa jo pihat siinä kunnossa, että sisälle mennessä ei tarvitsisi kopistella kengänpohjista viiden sentin isänmaakerrosta pois. Että riittäisi kun vähän kynnysmattoon pyyhkäisisi, sillätavalla miten normaalit ihmiset tekevät. Pääsisihän siinä siivotessakin helpommalla. Virheistä oppii. 

Ja onhan se niinkin, että ilman talon kimpussa häärääviä palkkasotureita emme olisi pihahommiin ryhtyneet. Kun talossa asiat ja työvaiheet etenevät joka päivä kahdeksan tunnin verran, tuntuu se aika ihmeelliseltä, siihen edellisen projektin etenemisvauhtiin nähden. Sitä kun remontoitiin illat töistäpääsyn jälkeen, ja lauantait. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti