tiistai 2. joulukuuta 2014







 






Saaristossa paistaa aina aurinko! Jopa silloinkin kun muualla kärsitään vuoden pimeimmästä ajasta, marraskuusta. Tuntuu, että tänä vuonna pimeydestä onkin tullut kärsittyä ennätyksellisen paljon. Ja väsymyksestä. Syitä on useita, parannuskeinoja vähemmän. Reissu Jurmoon oli parannuskeinoista yksi. Lääke, johon haluaisin saada lääkäriltä reseptin; Jurmon (tms) rauhaa 2 kertaa syksyssä 1 pitkän viikonlopun ajan, elämän kiireiden ja paineiden aiheuttamasta väsymyksestä toipumiseen. 
Tekisi muuten hyvää jokaiselle. Ja saattaisi myös vaikuttaa positiivisesti sisälukutaitoon ja muistiinkin. Esimerkiksi siten, että lomalle lähtiessä jaksaisi muistaa aikataulut niin, ettei myöhästyisi yhteysaluksesta. Eivor ei odota. Ja silloin viikonlopun mittaiseksi aiottu loma hiljaisella ja kauniilla saarella lyhenee auttamattomasti puolella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti