Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli. Niin se sanoi, kun viimeksi käytiin Kaitalassa. Jäälautat kimmelsivät auringonpaisteessa, linnut lauloivat, hanki (se, mitä jäljellä oli) kantoi. Ihasteltiin kevättä ja käyskenneltiin omilla mailla. Ja vähän naapurinkin. Harmiteltiin, että kamera unohtui taas matkasta. Ja että talon riihi ei ole meidän tontilla, harmillisesti juuri rajan toisella puolella. Pääsee rapistumaan, perustukset ovat jo vähän samanlaisessa kunnossa kun meidän talossa vielä viime kesänä, yksi nurkkakin jo tyhjän päällä. Haaveiltiin. Muunmuassa riihestä (aivan, kuin tekemistä ei oman tontin sisällä jo kylliksi olisi :D). Ja kesästä. Ainavaan kesästä. Ja nautittiin hetkestä!

Kattohomma etenee. Uuden katon runko on tehty, levytyskin jo hyvällä mallilla. Kelit taitavat olla mitä mainioimmat tähän hommaan. Tai mistä minä tiiän. Koskaan en oo kattoja rakennellut. Mutta arvelen, että paremmat ovat nämä kelit kuin lumipyryt, paukkupakkaset tai räntäsateet. 

Yläkerrassa on aika erinäköistä kuin kesällä. Polveen ulottuvat tavararöykkiöt ovat muisto vain, samoin kuin vinttimäinen tunnelma. Katon korotus ja sivuille tulevat ikkunat avartavat  ja valostuttavat tilaa melkoisesti. Kuten myös se kottarainen. 

M on yläkertaihmisiä. Talvitiellä hän haaveili aina yläkerran valmistumisesta. Siitä oli tulossa hänen lempipaikkansa. Kuulemma hienoin ja tunnelmallisin, parhaimmat näkymät kaikenlisäksi, ikkunasta siinsi Pyhäjärvi. Sama on Kaitalassa. M mietti, liekö leikillään vai tosissaan, että jos kuitenkin rakentaisi yläkerran ensimmäisenä, muuttaisi sinne, ja sitten kävisi alakerran kimppuun. Ei malttaisi odottaa talon hienoimman huoneen valmistumista montaa vuotta. :D

Käytäntö kai sanelee tässä tapauksessa sen, että alkuperäisistä suunnitelmista ei livetä. Ja kyllähän elämässä aina kannattaa olla jotain mitä odottaa. :)

Eteisen ja yläkerran välinen lattia on vielä auki. Portaat tulevat nousemaan tämän alemman kuvan vasemmasta laidasta ylöspäin. Valoa kohti.

Eteisessä on tällä hetkellä kaksi oviaukkoa. Vanha ja se uusi. Vanha laitetaan umpeen. Uusi tehtiin, koska kuistin paikka muuttuu jokusen metriä etelän suuntaan. Portaille järjestyi tilaa, pääsevät sitten järkevämmin kulkemaan eteisestä yläkertaan. Ja pikkuvessa mahtuu portaiden alle. 

Viikonlopun mahtikelit saivat meidät pitkästä aikaa innostumaan retkeilystä. Lauantai-illan auringonlaskun valossa luisteltiin saareen, jossa kirkkaan tähtitaivaan alla, kanervikolle levitettyjen retkipatjojen päällä, makuupussien sisässä oli hyvä pienen alkuhämmästelyn jälkeen nukkua. Ja voi sitä aamuista auringonpaistetta! Siinä kelpasi heräillä ja aamupuuroa keitellä. Päivällä kaiken hyvän lisäksi saatiin vielä vieraita retkipaikkaamme, poikasemme kolme serkkulasta vanhempineen. Olo ja ruoka oli hyvää ja mieli korkealla. Mitä kaikkea ihanaa tämä kevät vielä tarjoileekaan!?